Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2010. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2010. Näytä kaikki tekstit

12.11.2010

Toipumista

Eipä ole päivitetty tätäkään blogia yli kuukauteen. No, siihen on syynsä. Oikea käteni leikattiin alkuviikosta, nyt olen sairaslomalla jonkin aikaa, ja käsitöitä en tee ollenkaan :-(
Vasemmalla kädellä naputellaan tätäkin tekstiä, hitaasti ja kömpelösti. Kummasti tulee "korjausnappi" tutuksi....
Ennen leikkausta sain kuin sainkin valmiiksi tilaustyön, pikkuiset neulemekot tuttavan lapsenlapsille, pienille serkkutyttösille. Näitä tehtiin kuin iisakin kirkkoa, hitaasti, hitaasti, muutama kerros kerrallaan, sen minkä käsi antoi periksi.
Lankana oli Novitan Wool, ja ohje oli Dropsin sivuilta...koko n. 6kk. Nyt en jaksa hakea linkkiä. Lankaa meni n. 15ogr/mekko, 3 ja 3,5 mm pyöröillä tikutellen.

9.10.2010

Kun ei tule uutta valmista, näytetään vähän vanhempia

Sairasloma loppuu, olen yrittänyt vähän verrytellä ja tehdä kevyitä hommia kotosalla, ja jopa ufot tuli tehtyä valmiiksi. Ei näissä nyt niin paljon tekemistä ollut, piti päätellä langanpäät vain. Miten se onkin niin vaikeaa??

Perussukat lankana Opal Sockenwolle, Rosenbeet taisi olla värin nimi... 60gr


Parit peruslapasia kuopuspojalle. Siniset on Gjestalin Maijaa, punaiset Seiskaveikkaa. Maijaa meni 40g, Seiskaveikkaa 50g.
Ja kun tavislinjalla jatketaan, perussukat seiskaveikasta. 70g pikkumiehen sukkiin meni.

Nämä nyt ei kartuttaneet Sukkasatoa, kun olivat tehty jo aikaisemmin....

11.9.2010

Eipä kartu sato nyt

nimittäin sukkasato. Piti välissä ruveta pipoa vääntämään. Nyt Herra Toiseksi Vanhin halusi uuden pipon. Vanha oli mennyt hukkaan? Ja kun oli aikomus käydä parturissakin, miten sitten tarkenee ilman päähinettä jos ei ole hiuksia?? Aikookohan tuo ajella itsensä kaljuksi, en tiedä. Mutta uusi pipo tuli tehtyä, vaan kuvaa ei ehtinyt ottamaan, kun pipopäällä oli taas kiire omiin menoihinsa. Siksi kuvitelkaa nyt tähän musta peruspipo Novita Isoveljestä(3n,2o ribbiä). Ei liene vaikea kuvitella?? ;-)
Novita Isoveli 95g, 5mm bambusukkapuikot

5.9.2010

Sinistä satoa


Eka sukkapari Sukkasatoon valmistui työ- ja muista kiireistä huolimatta. Vauhti ei siis päätä huimaa, mutta tehdään siihen tahtiin kun ennättää. Olin ajatellut tehdä joululahjoja jo hyvissä ajoin, mutta nämä sukat saivat jo omistajan, ennen kuin tulivat valmiiksi. Herra Toiseksi Vanhin halusi nämä samantien käyttöön....
Novita Seitsemän veljestä Raita, 114gr

29.8.2010

No niitä kuvia sitten....


Ensin pikkumiehen huppari. Syksyn Novitassa olleen mallin muunnos, eli tämä on sileää neuletta, lehdessä oli nurjia raitoja mukana. Ja minä tein tämän kainaloihin asti pyörönä, ettei tarvisi niitä hankalia saumoja tehdä. Samoin hihat tein pyöröneuleena. Lankana Gjestalin Janne, jota meni 4,5mm puikoilla tikutellen 400gr. Nappeja tuo vielä on vailla....


Tämä patalappu tuli jossain välissä väännettyä jämälangasta, jotain puuvillalankaa se on, en muista mitä.... kulutus 40gr.


Työkaverin lapsenlapsille tilaustyönä pikkusukkia, isommat Seiskaveikkaa ja pikkuiset Woolia. Isompiin meni 65gr /pari ja pienempiin 35gr/pari. Ja mummulle itselleen tein raitasukat, niihin meni Woolia n. 80 gr.
Nyt sitten odotellaan Sukkasadon alkamista, tosin on mulla nytkin yhdet sukat puikoilla, mutta niitähän ei sitten satosaldoon lasketa mukaan.

3.8.2010

Ei se mitään ennätä....

...tai viitsi tehdä. Ei se saa päivitettyä blogiakaan.... No joo, laitetaan se kuuman kesän syyksi???

Mutta jotain on tekeillä: Sukkasato 2010 ilmoittautuminen alkaa 14.8. !!!!
Sinne allekirjoittanut ainakin ilmoittautuu ja vakaa aikomus on saada jotain aikaankin. Jos vaikka joululahjoja????

25.7.2010

Kolmen viikon tekemisiä

Eipä ole kolmeen viikkoon päivitetty....ja minä kun niin olin päättänyt, että päivitän useammin....voi voi....
Kolmessa viikossa voi saada aikaan vaikka mitä. Siis voi. Minä en saanut juuri mitään aikaan. Mutta jotakin kuitenkin. Tässä sairasloman aikaisia tekeleitä...yksi puuttuu joukosta, se meni jo äidille ja jäi kuvaamatta. Hänelle tein lyhythihaisen "hihattimen", äiti sanoi kyllä että ennen vanhaan niitä sanottiin lukunutuiksi. Siihen meni paksuhkoa puuvillalankaa, Schoeller&Stahlin Cotton mixia 280 gr, puikot oli muistaakseni 5mm.
Sitten tuossa kuvassa on sukkia, totta kai, kun minusta on kyse. "Pohjalla" on Novitan Kukkaketo-langasta, väri Ruusu (72gr), vaaleanpunaiset jotka on pingottumassa ovat KoolAidilla värjätystä Fabelista, 50 gr. Lilat raitasukat Seiskaveikkaa, tasan 100 gr. Vihreävalkoiset raitasukat puolestaan Novitan Woolia, 80 gr.Tuo epämääräinen sinikirjava räpellys on toinen hihatin, pitkähihainen sellainen, minulle itselleni.Se on ollut jo käytössäkin, ihan mukava hellepaidan päällä kun menin kauppaan aamusella. Ja farkkujen kanssa sopii väreiltäänkin passelisti. Tykkään. Siihen meni 270 gr Schoeller&Stahlin Batika-lankaa, 4,5mm:n puikoilla tikuttelin, resorihihat numeroa pienemmillä puikoilla.Keltaiset pikkusukat tein kuopukselle. Hän rakastaa keltaista väriä ja vanhat unisukat olivat jo ihan harmaantuneet. Niinpä äiti teki uudet "aurinkosukat". KoolAidilla värjättyä Fabelia 40gr.

JK. Kaisa meni naimisiin, ja hänen lahjaansa osallistuin tällä "tiskirätillä". Ilokseni se on näkyvissä myös valmiissa lahjassa, josta kuvia täällä.

1.7.2010

Ukkospäivä

Ulkona sataa ja on ukkosta ilmassa. Taisi tällä kertaa olla ohimenevä kuuro vain, nyt näyttää jo kirkastuvan ja uskalsin avata tietokoneen. Niitä kuviakin tuli tuossa otettua, no eihän niistä hyviä tullut, en osaa kuvata ollenkaan, ja sisällä sitäkin vähemmän. Poikakin yritti minua auttaa, että saatiin tuo villatakki kuvatuksi, mutta....no joo.... Kuvia kumminkin, todisteita että olen sentään jotain saanut tehtyä.
Top-down villis itselleni, malli on sovellus niin monesta ohjeesta, että sitä voisi melkein sanoa omaksi. Tämä on ollut kesken viime kesästä lähtien, en kyllä tiedä miksi, lanka on ihanaa neuloa ja muutenkin mieleeni. Puikotkin on ihanat. Mutta ei vaan saanut tehtyä valmiiksi ennen kuin nyt, kun olen ollut sairaslomalla. Jalka kun on kipeä, ehtii istua päivät pitkät ja neuloa....
Lankana BC garn Lucca Fino merinovillalanka, uskokaa tai älkää, koko xl-kokoiseen takkiin meni vain 288gr. Puikot Knit Pro pyöröt 4,5mm ja 5,5mm.

Sukkia taas vaihteeksi. Vasemmanpuoleiset BC garn sock woolista, 56gr ja oikealla Opal Sockenwolle, väri Schokolade, 62gr. Molemmat tehty 2,25mm Knit Pro sukkapuikoilla.
Tuo Opalin suklaanväri vähän ihmetytti, ei tosiaankaan minusta muistuta suklaanväriä, minulla tuli mieleen lähinnä reunoilta vähän palanut piparkakku ;-)



Sain keväällä rakkaalta ystävältäni Päiviltä syntymäpäivälahjaksi ihanan paketin, joka olikin oikea neulojan hemmottelupaketti. Siinä oli mm. tämän Feather and Fan-huivin Sirdar Snuggly baby bambu(80%)-villa(20%)lanka. Suloisen pehmeäääääääää..... menekki tähän huiviin oli n.200 gr. Tikuttelin tämän muistaakseni 6mm puikoilla.

13.5.2010

Kukkasillaan


siis sukkasillaan.....on kiva olla, kun on kukkasukat jalassa. Vihreät on Kielo-, sinisävyiset Sinikellolangasta (Novita Nalle Kukkaketo). Nämäkin on olleet valmiina jo jonkin aikaa, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi päätellä ja kuvata... hyi minua!!
Novita Nalle Kukkaketo 2x80gr, puikot 2½mm

30.4.2010

Ehdinpäs!


Nimittäin päivittää vielä huhtikuussa. Äsken tuossa päättelin sytomyssyt, jotka ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa, mutta kun se päättely....
Sininen on ollut esittelyssä jo aiemmin, mutta nuo toiset sitten lisäksi. Vielä pitäisi tehdä lisää, onneksi kampanja-aikaa on vielä jäljellä. Tosin tässä näyttää siltä, että tulee vähän muitakin kiireitä ennen kesää...ja kesälläkin.
Novita Luxus Cotton 2x40 g, ja joku ulkolainen pellava/puuvillasekoitelanka, 50g

2.4.2010

Mitä, sehän päivittää sittenkin??



Jotain on tullut sentään tehtyä. Lupasin ainakin yhden syto-myssyn tehdä, ja nyt on lupaus täytetty!!! Tähdellinen-pipo Käsistä karannut-blogista oli kiva, helppo ja nopea neuloa. Ja minä säästyin virkkaamiselta!!!! Tosin, tämä ei ole ihan ensimmäinen myssyntekele - tein jo yhden Matleenan ohjeella, mutta joko tein hirvittävän tiukkaa (mikä ei ole minun tapaistani), tai sitten oli lankani tosi paljon ohuempaa (sangen mahdollista, en tiedä, mitä lankaa ko. lanka oli) ja/tai puikot liian ohuet. Ja siitä piposta tuli aivan liian pieni, sopii paremmin varmaan vauvalle.... Mutta sen saa sitten joku pikkuinen, tai vauvanukke, jos kohdalle sattuu sopiva pää ;-)


Novita Luxus Cotton n.40g, puikot 3mm

P.S. Abipoika voi ihan hyvin, kiitos kysymästä. Selvittiin säikähdyksellä sydänlihas- ja sydänpussin tulehduksesta pahoine rytmihäiriöineen. Ja kirjoituksetkin sai poika tehtyä, nyt vain odotellaan tuloksia, ehkäpä kesäkuussa päästään kuin päästäänkin juhlimaan.... Sitä ennen vain lepäilyä ja voimien keräilyä.

26.2.2010

Tadaa!!!

Tällainen on minulle(kin) myönnetty. Jeee!!

24.2.2010

Myönnän....

että on täällä muutakin tullut neulottua, on vaan päättely ja muu viimeistely jotenkin jäänyt. Ei vaan ole jaksanut/ehtinyt.... Ja kun ne oli aloitettu jo ennen Olympialaisia, ne ei kisaneuleeksi kelvanneet.


Tavissukat.
Novita Nalle kukkaketo syreeni, 80 gr, puikot 2, 75mm
Kämmekkäät.
Wetterhoff Sivilla 30g, puikot 2mm

Valmiit!!!


Kovasti on väännetty, jääkiekkoa katsottu ja samalla sukkia neulottu. Ja valmista tuli!! Mitalipeleihin ei vielä ole päästy Vancouverissa, mutta minäpä pääsin, ja kultaa tuli!!
Vaatimaton ja helppo laji, mutta rajallisen vapaa-ajan pakottamana tällä kertaa näin.

Valitan kuvan laatua, ja sukatkin on vielä märät, se selittänee rutut ja rypyt....
Novitan Seiskaveikkaa meni 80 g, puikot oli Knit Pro kokoa 3,75mm

23.2.2010

Sukkakiekkoa vapaalla tyylillä


...eli lopulta olen saanut sen verran aikaa ja intoa, että Olympiakisaneule on puikoilla. En uskaltanut vaativampaa projektia tällä kertaa ottaa, että ehtisin edes joten kuten saada työn valmiiksi.
Osallistuin Sock Hockey -lajiin eli sukat pitäisi saada aikaan kisojen aikana. Tänään olen sitten urakalla katsonut kisoja (yön uusintoja siis) ja kisastudiotakin ja puolet urakasta on valmiina!
Aloitin kärjestä enkä varresta....eikös se silloin ole vapaata eikä perinteistä???

14.2.2010

Pipo päähän pakkasella...


...oli äidin komento jo aikuisikään ehtineelle pojalle. No, laittaisin jos olisi oikean värinen, sanoi poika. Ja eikun äiti puikkoihin, eihän "kisaneuleella" nyt niin kiire ole, että pojan pää joutuisi palelemaan. Niinpä sitten neuloin hänelle pikkupipon, Ullan Käänteistä vähän soveltaen.


Novita Nalle Aloe Vera+Jojoba 63 gr, 2mm pyöröllä Magic Loop-tekniikalla.

20.1.2010

Siskon unisukat


Siskoni sai syntymäpäivälahjaksi toivomuksensa mukaan pitkävartiset unisukat. En edes yrittänyt kohdistaa raitoja, olisi pitänyt keriä niin paljon välistä pois... 100 grammaa eli kaksi kerää riitti juuri ja juuri, lankaa jäi ylitse parin metrin pätkä.
Drops Delight 100 g, puikot 2,5mm